lauantai 20. elokuuta 2016

Rescue-talvikko

Minuun otti yhteyttä Väiskin entinen omistaja kesäkuussa ja kysyi, että voisinko ottaa talvikon. Mietin pitkää asia, koska mullahan on talvikko kammo. Kammo tuli alkujaan entisen talvikon ansiosta, jonka oli aivan ääripää talvikkojen luonteesta. Hain hamsun samana iltana kotiin. Hamsu on uros ja nimeltään Väiski. Väiski on melko varmasti  hybridi. Iältään noin 1-1,5 vuotta.
Väiskillä on hyvin normaali syy luopumiseen. Ei riitä aika/kiinnostus hoitamiseen.
I
Väiski oli syönyt mm. Oskua ja jotain värikkäitä sydänherkkuja (kirkkaan punaisia, oransseja ja keltaisia). Tarvikepussissa oli myös brit hamsterin pellettiä, mutta ainakaan ruokakupissa ei ollut sillä hetkellä pellettiä. Tuoreruokaa ei ollut kuin hyvin harvaksiltaan saanut. Väiski näytti lihavalta ja "pöhöttyyneeltä".

Pesämateriaalina tietysti  oli pesävanua :D Virikkeitä oli muutamia. Väiski oli todella kömpelö ja huono lihaskunto. Väiski ei juuri kiipeilyt ja liikku hitaasti. Mietin jo, että onko sillä jotain neurologisia ongelmia yms.



Väiskillä elämänmuutos oli melkonen mun luona. Siemenseoksen muutin Bunny käppäriruokaa ja pääsääntöisesti syö Britin hamsterin pellettiä. Saa pellettiä vain sen verran mitä syö illassa. Ruuokakuppi ei ole koko ajan kukkuroillaan täynnä. Väiskihän syö illassa ihan kaiken mitä esiille laittaa. Joka toinen päivä saa soseen ja tuoreruokaa. Hampaiden lyhynnykseen tarjoilla on koiran keksi.
Väiskiä ei voi sanoa nirsoksi :D Pelletti on suurinta herkkua. Rakastaa soseita ja tuoreruokaa yli kaiken.
Pikku hiljaa Väiskillä alkoi pöhötys lähtemään ilman diettaamista. Väiski innostui  juoksulautasesta. Väiski ei ollut enään niin kömpelö. Alkoi kiipeleileen. Väiski tuntuu, että on kuin uuden elämän saanut <3
Odottelen ruokaa, muttei sitä vaan kuulu :D
Väiski on ihana luonteinen ja niin kesy<3 Ollaan tässä tutusteltu toisiin ja ainakaan Väiskiä en niin kovin pelkää. Uskallan hyvin pallotella. Kynsienleikkuuta vielä harjotellaan, koska Väiski ei oo tottunut siihen ja minä vasta harjotellen.
Väiski nukahti ruokaa odotellessa, kun syrkit saivat eka ruuan :D
Näin lopuksi... Onneksi Väiski muutti minulle. Väiskillä on varmasti avautunut uusi sivu elämässä. Väiski pian muuttaa isompaa asuntoon, koska siitä on tullut niin eloisa ja jaksaa touhuta. Se on luonteeltaan todella sosiaalinen ja heti tulee tervehtiin, kun menee asumuksen ohi. Aivan ihana talvikko <3

torstai 18. elokuuta 2016

Kesä

Kesä meni taas äyttömän nopeaa. En ole koneella ehtinyt juuri oleen tai no jaksanut olla, koska tulee töissä oltua päätteellä 8 h joka arkipäivä. no paljon on tapahtunut. 

Zooplussalta tuli tehtyä tilaus alkukesäsästä. Sieltä tuli hamsuille herkkuja sekä roboille Bunny  käppäreille tarkoitettua siemenseosta. Otin virikkeita varuiksi. No onneksi otin tulihan niille käyttöä, joka selvinee seuraavista uutisista.

Ensimmäisen osan lomasta vietin Helin luona. Eläimiä oli hoitamassa luottohoitajat, äiti ja isä. Kaikki meni ok eläimillä lomailun ajan. Tuli käytyä Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Tuurissa. Pietarsaari oli ihan uusi paikka minulle. Todella kaunis kaupunki. Tykkäsin.
Olen kerran aiemmin käynyt nopeaa Keskisellä Tuurissa. Nyt käytiin ajan kanssa. Mikä tuuri.. Outletissä oli vaikka ja kuin eläintavaraa. Hiukan tuli hamsuille hamstrattua tavaraa sekä koirille lähti myös tuliasia sieltä. Kyllä hamsuille on hetkeksi tarvikkeita  :)
Pienemmät kupit n. 1€ kpl (ostin 5 kpl), isoja kupit käppäreille kylphiekalle n. 2€/kpl, pesäkopit oli 1,50€ kpl  sekä jyvätangot 1,99€/ 2 pkt



Tein pieniä havaintoja reissatessa ja tietysti eläinkauppoja mielenkiinnolla kierrellen.. kuinka hyvin ja mukavasti meillä on eläinkaupan suhteen asiat. Okei.. no täydellistä eläinkauppaa tuskin koskaan tulee, mutta erinomaisia sentää on. Omassa eläinkaupassa eläimet tulee tukusta, joka tietysti on iso miinus. Tuotteitta on paljon ja suhteellisen edullisesti... Olin lähes pyörtyy eläinkauppojen hintoihin reissussa. Tilaan tarvikkeet/ruuat pitkälti verkkokaupoista, mutta aina jotain yllättäin on tarvinut niin varmasti luottoeläinkaupasta on löytynyt.
Toinen mitkä olot eläimillä oli eläinkaupoissa reissulla.. Voi luoja. Ihan karseeta ja hajutkin oli jotain ihan kamalaa. Akvaariot likaisia ja lääkekuurilla eikä ollut tyyliin perusasiat kunnossa. Taas täällä  eläinkaupassa on eläimillä mukavat olot eikä lähde karsee haju sekä akvaariot on todella hyvässä kunnossa.

Minulle muutti rescue-talvikko kesäkuussa. Talvikko on aika varmasti hybridi, mutta oon niin onnellinen tästä pikkuisesta. Talvikon nimi on Väiski. En olisi ikinä uskonut omistavan talvikkoa :D
Vaiski on 1-1,5 vuotias. Kirjoittelen Väiskistä esittelyn hetken kuluttua.

Näiden kuulumisien lisäksi on surullisia kuulumisia... Minun ihana Jaromir lähti paremmille hamstrausmaille :'( Jaromir meni ihan yhtäkkiä huonoon kuntoon, joten piti tehdä viimeinen päätös ja päästää kivuista. Kiitos Karoliinalle aivan ihanasta hamsterista!

Cutiepie's Rocky Ruuturitari "Jaromir"
13.4.2014  - 20.7.2016

Minulla asustelee vielä Ossi, Sergei, Calvin, Marco, Nico ja Väiski. Ossihan on jo iältään 2 v 7 kk. Oikein virkeä pappa on :) Muutkin on hyvässä kunnossa. Marco on jo käynyt näyttelyissä tälle syksyn SERTin ja BIS 6 verran :D Marco ja Nico on ilmoitettu Jyväskylän näyttelyihin tulevana viikonloppuna.

Tässä syksyn aikana on tulossa muutto koko poppoolla :D Hamsujen tilat pienenee silleesti, ettei jokaisella voi olla omaa tasoa asumukselle, joten nyt on ollut mietinnässä asumuksille hyllyköt.

Tässä näin pikaiset kuulumiset kesältä :)